Pelit

Matikkaa varten on tehty paljon omia pelejä, mutta hiukan mielikuvitusta käyttämällä pelilaudan kuin pelilaudan voi yleensä tuunata soveltumaan matematiikan harjoitteluun jollain tavalla. Opettaja voi esimerkiksi tehdä tehtäväkortteja opeteltavaan aiheeseen liittyen ja laskun tai tehtävän tekemällä oppilas saa heittää noppaa ja edetä siten pelilaudalla. Pelilautoihin voi keksiä tarinoita, joihin liittyy laskutehtäviä tai esimerkiksi kellonaikaa voi harjoitella siirtämään ohjeiden mukaan aina tarinan/pelin edetessä ja katsoa mitä kello oli, kun päästiin pelilaudan loppuun. Pelejä voi ja kannattaa pelata myös joukkueissa ja pareittain, jolloin taitavamman oppilaat opettavat toisiaan ja heikompia oppilaita ja kaikki oppivat samalla yhteistyötaitoja ja joukkuepelaamista. Alle olemme keränneet muutamia esimerkkejä matikkapeleistä:


Kertotaulubingo:
Oppilaat saavat bingo-taulut, joihin he saavat täyttää sovitun kertotaulun / sovittujen kertotaulujen tulot haluamassaan järjestyksessä. Opettaja luettelee kyseisen kertotaulu(je)n laskuja ja oppilaat rastittavat bingotaulustaan oikeita tuloja tämän mukaan.



Domino -pelit:

Dominoa voidaan käyttää hyvin erilaisten laskujen harjoitteluun, mm.
- yhteen/vähennyslasku
- numeromerkintä/lukukäsite
- kerto/jakolaskut
- murtoluvut jne.



Hajotuskone:

Hajotuskoneen voi rakentaa mistä vain, ja tehdä todella hienosti esimerkiksi kuvistyönä, mutta helpon version rakentamiseksi tarvitaan esimerkiksi vessapaperirullan hylsy ja maitotölkki. Hajotuskonetta käytetään usein kymppiparien harjoitteluun, mutta hajoittaa voi mitä lukua tahansa. Nappuloiksi soveltuvat mitkä tahansa napit, herneet, pienet palikat jne.









Toimintaradat:

Luokkaan, välituntipihalle tai liikuntasaliin voi rakentaa toimintaratoja, joissa lapsi liikunnan ja temppuilun lomassa hajoittelee laskuja. Toimintaradan kattona on vain mielikuvitus. Sen voi rakentaa esimerkiksi ruutuhyppelyn muotoon. Koulun portaisiin voi kiinnittää järjestysnumerot ja harjoitella joka päivä välitunnille tai ruokailuun mennessä lukujonoa - jonain päivänä voidaan harppoa portaat parillisten lukujen askelmilla ja toisena parittomien jne. Toimintaratoja voidaan käyttää motivaattorina matematiikan harjoitteluun esimerkiksi siten, että tehtävän laskettuaan oppilas saa kulkea matkan omalta pulpetilta tarkistuspisteelle temppuradan kautta.

Lukujen valtaus:


Lukujen valtauksella voidaan harjoitella yhteen- ja vähennyslaskuja tai kertolaskuja. Numeropohjassa tulee olla harjoiteltavan alueen lukuja, ja sen voi piirtää hauskaan muotoon, vaikka toukaksi. Oppilaat heittävät kahta noppaa. Yhteenlaskuissa voi vaikeusastetta lisätä ottamalla useamman nopan käyttöön. Sopimuksen mukaan oppilaan tehtävänä on joko laskea luvut yhteen, vähentää ne tai kertoa ne keskenään. Oppilas saa värittää numeropohjasta tuloksen omalla värillään. Vuorotellen oppilaat heittävät noppia ja laskevat. Mikäli numero on jo varattu hän ei saa värittää sitä uudelleen. Kun kaikki numerot on väritetty tai kun sovittu aika päättyy lasketaan numeropohjasta kumman/kenen oppilaan värittämiä lukuja on eniten ja hän voittaa pelin.


Tangram:


Kiinalainen ongelmapeli tangram soveltuu ongelmanratkaisun, geometrian ja hahmottamisen harjoitteluun. Rakennettavia kuvioita löytyy useita eri vaikeusasteita.




Laskinpelit:


Laskimen avulla voidaan pelata pareittain tai pienissä ryhmissä yhteen- ja vähennyslaskupelejä. Oppilaille annetaan esimerkiksi luku 25 ja säännöiksi, että luvusta saa vähentää vain joko 2,3 tai 4. Oppilaat vähentävät vuorollaan laskimesta valitsemansa luvun ja voittaja on se, joka saa viimeiseksi vähennettyä luvun nollaksi. Jos se ei onnistu, on pelipari voittaa kierroksen. Vastaavasti yhteenlaskua voidaan harjoitella asettamalla tavoitteeksi tietty luku ja säännöiksi, että lisätä saa vain tiettyjä lukuja. Vaikeusastetta voidaan lisätä sallimalla sekä yhteen- että vähennyslaskut, jolloin nollan lähestyessä oppilaat pystyvät paremmin taktikoimaan voittaakseen itse kierroksen.


Liitujen sota:

Opettaja kirjoittaa taululle eri tasoisia laskuja (ja voi pitää ne piilossa ennen pelin alkua esimerkiksi laskemalla valkokankaan taulun eteen). Oppilaista muodostetaan kaksi joukkuetta, jota menevät viestin tapaan jonoiksi luokkaan. Jonon ensimmäisille annetan liidut, kumallekin joukkueelle eri värinen. Jonon ensimmäiset saavat mennä laskemaan taululle valitsemansa laskun ja sitten viedä liidun joukkueensa seuraavalle. Kukin oppilas voi valita laskun oman tasonsa mukaan ja taitavat oppilaat oppivat pian, että heidän kannattaakin laskea hiukan vaikeampia laskuja, jotta hitaammille laskijoille riittää helpompia laskuja ja siten joukkue hyötyy kokonaisuudessaan. Kun kaikki laskut on laskettu ne tarkistetaan koko luokan voimin. Kaikista oikein lasketut laskun voidaan esimerkiksi ympyröidä ja lopuksi lasketaan kumman joukkueen värisellä liidulla on laskettu enemmän oikeita vastauksia. Liitujen sotaa voidaan soveltaa yhtä hyvin älytaululle ja antaa joukkueille eri väriset "tussit".

1 kommentti:

  1. Mahtavia juttuja! Näitä käytän meidän pajoissa, sovellan 5-6. luokka-asteille sopiviksi.

    VastaaPoista